SOCIAL MEDIA

Saturday 9 September 2017

Bamyan - taas, iankaikkisesti ihana

Kävin Bamyanin maakunnassa kolmatta kertaa. Se on vieläkin yhtä loistokas kuin ensimmäisellä kerralla. Ihastelin taas aivan täysillä Bamyanin buddhia, Band-e-Amirin järveä, upeita vuoria, maisemia, hengitin sisään raikasta ilmaa niin kuin se loppuisi kesken.



Bamyan on ensimmäinen maakunta, jossa olen vieraillut. Jotenkin myös erityisesti tärkeä - tulin tänne helmikuussa 2014 kavereiden kanssa lomalle. Söimme hyvää ruokaa, kiersimme historiallisia paikkoja ja nähtävyyksiä, pelasimme pelejä hotellihuoneessa, menimme laskettelemaan (ensimmäistä kertaa elämässäni) vuorille.





Siitä turvallisuuden tunteesta ja helppoudesta, joka elämässä tuntui 3 vuotta sitten, ei ole enää paljon jäljellä. Näin ja koin silti samoja paikkoja kuin silloin ensimmäisellä kerralla, nyt vaan vähemmällä rentouden ja turvallisuuden tunteella. Paikka on unohtumaton, mutta silti tuntuu että pitää aina palata.



Alhaalla kuvassa oleva kukkula on nimeltään Huutojen kaupunki, City of Screams, 1200-luvulta peräisin oleva kaupunki, jonka Tšingis-kaani valloitti vuonna 1221 ja murhasi kaikki asukkaat kostona lapsenlapsensa surmasta. Siitä lähtien se on tunnettu Huutojen kaupunkina - paikka oli islamilaisen elämän keskus kun buddhalaisvaikutteet alkoivat hävitä alueelta 700-luvulla.



En saanut selville, mikä ja miksi.

Näkymät Huutojen kaupungista.


Who run the world!? GIRLS.

Lounastauko Yakawlangin piirikunnassa.

Aamuruuhkaa Bamyanin keskustassa.
Teetauko. Afganistanissa juodaan joko vihreää tai mustaa teetä. Tällä matkalla opin, että mustaa teetä pidetään "naismaisena" valintana. Vihreä tee taas on kovinkin miehekästä.

Miesten naismainen teehetki.
Band-e-Amirin järvi ja kansallispuisto on yksi kauneimmista asioista, joita olen nähnyt. Vesi on puhdasta ja turkoosia, näyttää maagiselta. Vuokrasimme polkuveneen puoleksi tunniksi ja kiertelimme ympäri sinistä lammikkoa. Paikka on todella suosittu myös paikallisten turistien keskuudessa.













Vesiputous Band-e-Amirin kansallispuistossa.
Bamyanin keskustasta löysimme tällaisen söpön ravintolan. Bamyanissa, kuten monissa paikoissa, on usein aika vaikeaa saada kasvisruokaa, joten olin hyvin innoissani tästä okrasta ja munakoisosta, vaikka ne olikin tyypilliseen afgaanitapaan upotettu öljyyn:







Bamyan tunnetaan parhaiten Buddha-patsaistaan, jotka Talebanit tuhosivat räjähteillä vuonna 2001. Patsaat veistettiin 500-luvulla - nyt jäljellä on enää Buddhanmuotoiset kolot kalliossa.





Matkalla Shibarin piirikunnasta Bamyaniin.











Afganistanissa on niin paljon potentiaalia olla samanlainen turistirysä, elämysten pesäke, kuin mitä se oli 70-luvulla. Surullista nähdä kaikki nämä mahdollisuudet silkkana mahdottomuutena tällä hetkellä, mutta olen niin onnellinen että olen saanut kokea kaiken tämän.

13 comments :

  1. Onpa upeita maisemia! Todella uniikkeja kokemuksia varmasti päästä matkailemaan tuollaisissa paikoissa, joihin suurin osa maailman ihmisistä ei oikeasti koskaan tule eksymään. Toisaalta myös todella surullista - Afganistanilla olisi ainakin luonnon puolesta potentiaalia vaikka mihin, jos tilanne olisi rauhallisempi :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Fiiaelina! :) Olen nähnyt näitä paikkoja kolme kertaa mutta silti joka kerta on vaikea uskoa niitä todeksi!

      Delete
  2. Kauniita kuvia!
    Vesi järvessä oli todella puhdasta.
    Kaiken sen pelon keskellä varmaan kuitenkin tunnet itsesi etuoikeutetuksi, kun pääset matkustamaan noissa maisemissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Joo todellakin, tunnen olevani tosi onnekas, sillä suurin osa Afganistanissa olevista ulkomaalaisista harvoin pääsee maakuntamatkoille kulkemaan näinkin vapaasti.

      Delete
  3. On siellä aivan upeat nuo maisemat. Toivotaan, että maa on joskus sellainen, että ihmiset uskaltavat sinne taas matkustaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, niin maagista! Olisi niin siistiä tulla takaisin vuosien päästä niin erilaiseen Afganistaniin, mutta se vaikuttaa epätodennäköiseltä.

      Delete
  4. Aika moni näistä kuvista olis voinut olla täältä meiltä, Washingtonista tai Oregonista, Columbia-joen varrelta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, sielläkin päin siis aivan upeita maisemia!

      Delete
  5. Vau mitä maisemia! Tätä blogia on niin ihanaa lukea, sillä se antaa todella monipuolisen kuvan Afganistanista. Omat käsitykseni maasta ovat olleet todellakin suppeat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Angelina! <3 Kiva että olet täällä mukana lukemassa!

      Delete
  6. Hei!
    Joko siellä tiedetään enemmän kaapatun suomalaisnaisen vapauttamisesta ja syistä, joista se onnistui?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ei täällä tiedetä asiasta sen enempää kuin mitä mediassa on uutisoitu aiheesta. Onneksi hän on nyt vapaa!

      Delete
    2. Kiitos kun vastasit!

      Delete